Saarelan saappaat

Tuli sitten katsottua Olli Saarelan ohjaama Suden vuosi -leffa. Elokuva herätti mielihalun kirjoittaa edes jotain kommenttia tuhansille lukijoilleni pelkästään yliopistomaailmaan sijoittumisensa vuoksi. Tai lähinnä Saarelan omituinen tapa kuvata kirjallisuustieteen opiskelijat lähinnä kauppakorkean opiskelijoiden tapaan glitter- ja trendipuvuissa yökerhossa bailaaviksi kiiltokuviksi ja professorin malli on puolestaan otettu jostain 1900-luvun alusta. Lisäksi opiskelijoiden ja opettajien yhteiset luentojen jälkeiset analysoinnit käsitellystä aiheesta lienee tuttua Platonin ajoilta tai humboldtilaisen sivistysyliopiston ihanteesta.

Kun nämä yliopistoelämän asiavirheet, jotka tuskin ovat kovin merkityksellisiä ei-yliopisto-opiskelijoille, sivuutetaan, niin mitä jää jäljelle? Tarina on sinällään mielenkiintoinen yritys kuvailla ihmistä, joka aluksi kieltää vakavan sairautensa ja yrittää elää kuin kuka tahansa "terve" sulkemalla itsensä näiden terveiden maailman ulkopuolelle, ettei näyttäisi heikolta. Saarelalle kiitos siitä, että valitsi aiheeksi epilepsian alkoholismin sijaan. Näyttelijät hoitivat myös osansa ihan mallikkaasti. Varsinkin Kari Heiskaselle kannattaa soittaa, jos haluaa osaavan näyttelijän tulkitsemaan sulkeutunutta ja tunneongelmaista keski-ikäistä miestä. Myös Krista Kosonen hoitaa roolinsa mallikkaasti.

Ongelmaksi muodostuu Saarelan kiinnostus mahtipontisen näyttäviin kuviin mieluummin kuin roolihenkilöiden persoonien syventämiseen. Ja kun kuvien mahtipontisuudella ei ole juuri mitään pohjaa ne lässäyttävät lopputuloksen pateettiseksi pannukakuksi. Tuntuu kuin Saarela olisi ostanut joltain esikuvaltaan seitsemän peninkulman saappaat, joilla Olli-parka ei pääsekään kuin kolme ja puoli peninkulmaa. Vika ei ole esikuvassa. Kukaan ei vain ole opettanut Saarelaa käyttämään niitä.

** ja puoli