Ajan kultainen leikkaus

Osaisinpa jakaa ajankäytön työn, sosiaalisten suhteiden hoidon ja yleisen häröilyn – joka sisältää esimerkiksi kaupungilla flanöörauksen ja internetissä pään lepuuttamisen – kesken jollain tapaan kuvataiteessa käytettyä kultaista leikkausta apuna käyttäen (Φ=(1+√5)/2). En osaa, joten joudun usein tuuliajolle, jolloin tyypillisin voittaja on häröily ja häviäjänä työ, eli gradu. Itselleni asettamat deadlinet kuitenkin auttavat minua keskittymään olennaiseen, kunhan suorituspaineet kasvavat tarpeeksi suuriksi, eli kunhan kuolonviiva on lähempänä kuin olisi suotavaa. Tällainen rajapyykki sijaitsee tulevan viikonlopun ja ensi viikon alun välissä. Olisi tarkoitus palauttaa seuraava käsittelyluku ohjaavan proffan luettavaksi viimeistään maanantaina. Nyt, julkisesti sen lausuttuani, en voi enää siirtää aikaa tuonnemmaksi. Kerron maanantaina miten kävi.

Voisin asettaa seuraavan deadlinen vähän lähempään ajankohtaan, jolloin olisin teoriassa pakotettu työskentelemään ahkerammin.

Kotirintamalta

Avopuolisoni liittyi hetki sitten vapaaehtoisista koottuun kaukopartiojoukkoon, jonka tarkoituksena on kytkeä kapinoiva dekadentti sisämaan koskikaupunki takaisin emämaan yhteyteen. Tavoitteeseen pääsyn metodeja ei siviilille paljastettu, mikä on varmasti hyvä. Eivätpähän pääse tänne soluttautuneet provinssin kapinalliset hankkimaan tarkempia tietoja ryhmän aikeista helposti murtuvalta kotijoukkojen sanitääriltä. Sen verran tiedän – ja voin julkisesti mainita –, että ryhmän kokoonpanoon kuuluu noin kymmenen korkeasti koulutettua Yhdysvaltojen SEAL-joukkoihin verrattavaa sissiä. Siinä tehtaanpiiput heiluvat ja koski kuohuu, kun tämä ryhmä pysäyttää keskipakovoiman aiheuttaman separaatioliikkeen.

Kotirintaman toimintamahdollisuudet tällaisessa tilanteessa ovat äärettömän rajalliset. Voi vain toivoa kaiken menevän suunnitellusti. Pelko on tietysti turhaa, sillä raudanlujat ammattilaiset kyllä hoitavat työnsä kylmän viileästi ja virheettömästi. Olo on vain niin avuton, kun ei pysty itse osallistumaan. Niinpä päätin järjestää kodinturvajoukkojen kanssa hyväntekeväisyysottelun, jonka tuotolla on tarkoitus palkita voittoisat joukkomme, kun he palaavat panssarijunallaan operaation suoritettuaan – toivottavasti pian.

Ylpeänä katson urhoollista joukkoa täältä kotikontujen savisilta jokirannoilta. Kaikkea hyvää!

Täytettä

Koska blogin päivitysvauhti on päässyt pahasti hyytymään, niin koitetaan sitten taktiikkaa, joka ei ole koskaan toiminut esseitä tai vastaavia kirjoittaessa: avataan tyhjä asiakirja ja odotetaan tekstin syntymistä.

Ikimuistoisten juhlien tähtitaivaalle syttyi viikonloppuna taas uusi tähti, kun etujani valvova järjestö täytti vuosia ja järjesti sen kunniaksi hienot juhlat ja hyvät bileet. Tai tarkemmin sanoen loi hienot puitteet juhlille, jotka onnistuivat tietenkin hyvässä seurassa. Kiitos kaverit!

Edellinen merkintä on melko pikaistuksissa kirjoitettu ja jälki on sen mukaista, mutta olkoon. En käy sitä enää oikomaan tai tarkentamaan (tuskinpa sitä kukaan odottaakaan). En oikein tiedä miksi edes nostin asian tähän, mutta joku päivä oli sellainen olo, että olisin jotenkin velvollinen korjailemaan raakiletta. No en ole.

Huomenna pääsen taas käyttämään aikaisemmassa elämässä oppimiani taitoja erästä vanhaa menopeliä korjatessani. On mukava huomata, ettei se kaikki aiemmin opittu ole unohtunut tai jäänyt Saimaan rannalle. Kiitos siitäkin kuuluu kavereille, jotka kulkevat vanhoilla menopeleillä ja pyytävät apua.

Olinpa kiitollinen.

Sairaan ”miehen” mielipuolista riehumista

Nyt tuli pakko-olo blogin kirjoittamiselle Jokelan tapahtumien vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut tietysti kommentoida joitain olemassa olevia keskusteluja netissä, mutta niiden yleistaso on niin kirjavaa "mä oon aina sanonu" -jeesustelusta täysin asiaankuulumattomien tahojen haukkumiseen. Toki mukana on yleisiä hätähuutoja ja osanottoja.

Samaa mieltä monen Hesarin keskustelupalstalla olijan kanssa olen siitä, että mielenterveyshoidon määrärahojen leikkaaminen on äärettömän lyhytnäköistä politiikkaa. Tämän mielenvikaisen, terroristeja ja kolmatta valtakuntaa ihannoivan "Sturmgeist89":n tekoja ei tietenkään olisi voitu estää rahoitusta lisäämällä, sillä tämän kaltaiset tapahtumat ovat täysin riippumattomia mielenterveystyön määrästä. Hullut napsahtavat (jos sallitaan näin yksinkertaistava ilmaisu), jos ovat napsahtaakseen. Vikaa voi etsiä tällaisten sturmgeistien päistä, perheoloista, kaveripiireistä, väkivaltaisista tietokonepeleistä ja elokuvista, huumeista, ihmisluonteista, historiasta (…), mutta tyhjentävää vastausta ei voida koskaan saada. "Sturmgeist89" itse kiistää manifestissaan "Kuinka Luonnonvalinta Muuttui Idiokraattiseksi Valinnaksi?" kaiken ulkopuolisen vaikutuksen itseensä sanoo olleensa yksi valistuneista, jotka näkevät "ihmisrodun" rappion.

Tämän kyseisen hullun tekojen "ymmärtäminen" on mielestäni entistä vaikeampaa, kun tietää hänen halunneen muutosta tähän yhteiskuntajärjestelmään väkivallalla ja olleen valmis kuolemaan "asiansa" puolesta. On täysin käsittämätöntä hahmottaa millaista yhteiskuntaa "Sturmgeist89" kuvitteli rakentavansa ampumalla lukion rehtorin. Nyt voi vain odottaa aiheellista joukkopelkoa Jokelassa ja sen ympäristössä, hetkellistä asiallista keskustelua ja pidempää jeesustelua. Olisipa tästäkin pienen ihmisen hätähuudosta selvitty vain yhdellä lisällä itsemurhatilastoissa ja tuolla mielettömällä "rodunjalostus" -tekstillä.

Tällainen hiukan jäsentymätön pikateksti syntyi tässä vaiheessa.

Luokkatietoista runoutta

Graduaineistostani kumpuaa välillä tökerösti muovattua propagandaa koskien Suomen sisällissotaa, mutta välillä löytyy "positiivisia" yllätyksiä. Suomalaisen Sosialisti Järjestön (SSJ) yksi kolmesta pää-äänenkannattajasta, Raivaaja (Fitchburg, Massachusetts), oli onnistunut palkkaamaan toimituskuntaansa kolumnisti "H.R.":n, jonka sanansäilä ei aina kulkenut aivan suorinta reittiä perille, vaan hän onnistui usein lähestymään käsittelemäänsä aihetta satujen, runojen ja keksittyjen dialogien kautta.

Kun sellaiset suomalaiset kirjailijat ja runoilijat kuten Ilmari Kianto, Juhani Aho ja V.A. Koskenniemi propagoivat valkoista valtaa yli koko suomalaisen heimon ja Suomen vapauden pyhyyttä. Esimerkiksi Kiannon tapaan houkuteltiin Vienan karjalaisia hylkäämään punaiset ajatukset ja hakeutumaan valkoisen Suomen yhteyteen:

Ah, älä kultainen kuuntele, karkuripetturien puheita, ne ovat punaisten pirujen puheita, Suomen surmaan syöstyjen koirien, riettaitten raukkojen, jotka bolshevikit pestasi, petkutti, – ah, älä kuuntele niitä. Ota ne kiinni heti, vangitse villitsijät, – surma heille, – susille. Ei ne elämää ansaitse. Ei tässä mikään muu nyt auta, Jumalauta, kuin rauta. Elämä tai kuolema Wienalle! Kummanko sie valitset, heimoveljeni heleä?
(Suomen yläluokka vihan vimmoissa, Raivaaja 12.4.1918)

Ilmeisesti tästä kipinän saaneena "H.R." vetosi Koskenniemen intoon kirjoittaa vapausrunoja, kun porvarit olivat "rikkoneet Suomen vapausvalan ja myyneet Suomen saksalaisille junkkereille". H.R. epäili Koskenniemen kirjoittavan tähän tapaan:

Te porvarit, te Suomen Juudakset, / te vapauden vainoojat petturit, / te kelmit ja konnat Suomen maan! / Te nuoraa nyt pian, pian etsikää/ ja jokainen itsenne hirttäkää, / niin vaatii kunnia kansan ja maan!

Svinhufvud, Renvall, jokainen porvari, / joka tyrannia Saksan kumarsi, / ne ne kansalle kahleita luovat. / Siksi seinää vasten ne asettakaa / ja armotta siihen ampukaa, / sillä elävinä turmaa he tuovat.
(Jutustelua: Elegioja. Raivaaja 19.4.1918.)

Vaikka teksti on rankkaa – mikseivät olisi, eihän aihepiirikään ole mitään keveintä lätinää – piristävät "H.R.":n oivaltavat propagandakirjoitukset materiaalin läpikäyntiä huomattavasti. Koska Raivaaja edusti sosiaalidemokraattista linjaa SSJ:ssä, "H.R." joutui vähitellen kevään 1918 aikana repimään linjaeroa toiseen tutkimaani lehteen, Toveriin, joka luiskahti seuraavana vuonna järjestön kommunistihajaannuksessa kommareille. Näistä jutuista ehkä lisää myöhemmin.

Terrorin tarpeellisuus ja muutama muu vesiperä

Julkisuudessa on viime aikoina käyty kohtuullisen vilkasta keskustelua Suomen sisällissotaa käsittelevästä historiantutkimuksesta. Vaikka keskustelu on valtakunnan ykköslehdessä keskittynyt lähinnä kulttuuriosioon, sen painoarvo ei ole kärsinyt, vaan keskustelijoina ovat toimineet muiden muassa Esko Salminen, Heikki Ylikangas, Matti Klinge, Seppo Hentilä ja viimeisimpänä tämän päivän lehden mielipideosiossa professori Jukka Sihvola. Sihvola puuttui mielestäni osuvasti Salmisen väitteeseen, jonka mukaan "Pohjantähti on tutkijalle punainen", johtuen jatkosodan jälkeen politiikkaan palanneen äärivasemmiston vaatimuksista, jotka Väinö Linna popularisoi punakapinaa ymmärtäväksi kulttuurin valtavirraksi "Täällä Pohjantähden alla" -trilogiassaan.

Kun pistää oikein valkoiset lasit silmilleen, voi olla Salmisen kanssa samaa mieltä. Jos taas yritetään pitää edes hitusen kiinni historiantutkimuksen objektiivisuuden vaatimuksista, ei voida kovin vakavasti väittää punaisten mahdollisen (lue: mahdottoman) voiton johtaneen Suomen itsenäisyyden menetykseen, kuten Klinge ja Hentilä vakuuttavat. Uskottavampaa sen sijaan on Ylikankaan väite, jonka mukaan Suomen vapaaehtoinen liittyminen Neuvostoliittoon olisi edellyttänyt kommunistien valtaanpääsyä, mikä olisi ollut hänen mukaansa hyvin epätodennäköistä, sillä vallankumouksen puuhaajana oli SDP. Puolueen linja (Forssan ohjelma) oli puolestaan omaksuttu lähes täydellisesti Karl Kautskyn Erfurtin ohjelmasta sekä tämän sosiaalidemokratian teorioista, jotka tuomitsivat (bolsevikkien) proletariaatin diktatuurin ja puolustivat parlamentaarista sosialismia mahdollisimman pitkään. "Ei ehdottomasti vallankumousta eikä ehdottomasti laillisuuttakaan."

Sihvola puolestaan asettaa yksisilmäisen kontrafaktuaalisen "tutkimuksen" kyseenalaiseksi ihmettelemällä jossittelun mielekkyyttä tilanteessa, jossa sosialistien hallitsema punainen Suomi oli hyvin epätodennäköistä. Tällaiseen tilanteeseen joutuminen olisi varmasti ollut Suomelle samanlainen katastrofi kuin mihin Baltian maat joutuivat mursuviiksisen diktaattorin kansojen yhteisössä. JOS punaiset olisivat syystä tai toisesta onnistuneet voittamaan/pääsemään voitolle sisällissodassa olisi se Sihvolaa lainatakseni vaatinut "massiivista terroria" bolsevikkien avulla. Tällaiseen apuun heillä ei kuitenkaan ollut resursseja, sillä vallassa pysyminen oli aivan tarpeeksi hankalaa heille itselleen. Kun mukaan lasketaan muiden eurooppalaisten suurvaltojen (Saksa, Englanti, Ranska) intressit Itämerellä ensimmäisen maailmansodan aikana, ei punaisen Suomen syntymiselle jäänyt juuri mitään mahdollisuuksia.

Valkoisen ja punaisen terrorin puolustelu on mielestäni moraalisesti äärettömän vaarallista. Esimerkkien teko kukistetusta vastustajasta julkisin teloituksin, ruumiita silpomalla tai kiduttamalla ei ole yhtään sen enempää vastustajaa lannistavaa toimintaa kuin kuolemantuomioiden vaikutus rikollisuuden vähentämisessä. Päinvastoin, näillä toimilla varmistetaan katkeruuden ja kostomielialan kasvua, mistä on esimerkkejä vieläkin näkyvissä suomalaisessa yhteiskuntakeskustelussa retorisina heittoina. Olisiko "Talvisodan ihmeeseen" sitten päädytty, jos valkoiset eivät olisi kostaneet punaisten tekemiä murhia ja kapinointia murhaamalla tuhansia ihmisiä "opetusmielessä"? Mitä luultavimmin oltaisiin, mutta senkin spekulointi on aivan turhaa. Sisällissodan lopputulos, valkoisten voitto, mahdollisti kuitenkin Suomen kulkeman tien, joka poikkeaa suuresti Baltian maiden tiestä suomalaisten eduksi.