Julkisuudessa on viime aikoina käyty kohtuullisen vilkasta keskustelua Suomen sisällissotaa käsittelevästä historiantutkimuksesta. Vaikka keskustelu on valtakunnan ykköslehdessä keskittynyt lähinnä kulttuuriosioon, sen painoarvo ei ole kärsinyt, vaan keskustelijoina ovat toimineet muiden muassa Esko Salminen, Heikki Ylikangas, Matti Klinge, Seppo Hentilä ja viimeisimpänä tämän päivän lehden mielipideosiossa professori Jukka Sihvola. Sihvola puuttui mielestäni osuvasti Salmisen väitteeseen, jonka mukaan "Pohjantähti on tutkijalle punainen", johtuen jatkosodan jälkeen politiikkaan palanneen äärivasemmiston vaatimuksista, jotka Väinö Linna popularisoi punakapinaa ymmärtäväksi kulttuurin valtavirraksi "Täällä Pohjantähden alla" -trilogiassaan.
Kun pistää oikein valkoiset lasit silmilleen, voi olla Salmisen kanssa samaa mieltä. Jos taas yritetään pitää edes hitusen kiinni historiantutkimuksen objektiivisuuden vaatimuksista, ei voida kovin vakavasti väittää punaisten mahdollisen (lue: mahdottoman) voiton johtaneen Suomen itsenäisyyden menetykseen, kuten Klinge ja Hentilä vakuuttavat. Uskottavampaa sen sijaan on Ylikankaan väite, jonka mukaan Suomen vapaaehtoinen liittyminen Neuvostoliittoon olisi edellyttänyt kommunistien valtaanpääsyä, mikä olisi ollut hänen mukaansa hyvin epätodennäköistä, sillä vallankumouksen puuhaajana oli SDP. Puolueen linja (Forssan ohjelma) oli puolestaan omaksuttu lähes täydellisesti Karl Kautskyn Erfurtin ohjelmasta sekä tämän sosiaalidemokratian teorioista, jotka tuomitsivat (bolsevikkien) proletariaatin diktatuurin ja puolustivat parlamentaarista sosialismia mahdollisimman pitkään. "Ei ehdottomasti vallankumousta eikä ehdottomasti laillisuuttakaan."
Sihvola puolestaan asettaa yksisilmäisen kontrafaktuaalisen "tutkimuksen" kyseenalaiseksi ihmettelemällä jossittelun mielekkyyttä tilanteessa, jossa sosialistien hallitsema punainen Suomi oli hyvin epätodennäköistä. Tällaiseen tilanteeseen joutuminen olisi varmasti ollut Suomelle samanlainen katastrofi kuin mihin Baltian maat joutuivat mursuviiksisen diktaattorin kansojen yhteisössä. JOS punaiset olisivat syystä tai toisesta onnistuneet voittamaan/pääsemään voitolle sisällissodassa olisi se Sihvolaa lainatakseni vaatinut "massiivista terroria" bolsevikkien avulla. Tällaiseen apuun heillä ei kuitenkaan ollut resursseja, sillä vallassa pysyminen oli aivan tarpeeksi hankalaa heille itselleen. Kun mukaan lasketaan muiden eurooppalaisten suurvaltojen (Saksa, Englanti, Ranska) intressit Itämerellä ensimmäisen maailmansodan aikana, ei punaisen Suomen syntymiselle jäänyt juuri mitään mahdollisuuksia.
Valkoisen ja punaisen terrorin puolustelu on mielestäni moraalisesti äärettömän vaarallista. Esimerkkien teko kukistetusta vastustajasta julkisin teloituksin, ruumiita silpomalla tai kiduttamalla ei ole yhtään sen enempää vastustajaa lannistavaa toimintaa kuin kuolemantuomioiden vaikutus rikollisuuden vähentämisessä. Päinvastoin, näillä toimilla varmistetaan katkeruuden ja kostomielialan kasvua, mistä on esimerkkejä vieläkin näkyvissä suomalaisessa yhteiskuntakeskustelussa retorisina heittoina. Olisiko "Talvisodan ihmeeseen" sitten päädytty, jos valkoiset eivät olisi kostaneet punaisten tekemiä murhia ja kapinointia murhaamalla tuhansia ihmisiä "opetusmielessä"? Mitä luultavimmin oltaisiin, mutta senkin spekulointi on aivan turhaa. Sisällissodan lopputulos, valkoisten voitto, mahdollisti kuitenkin Suomen kulkeman tien, joka poikkeaa suuresti Baltian maiden tiestä suomalaisten eduksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti